KATTAVUUS

Ilona-tietokannassa ovat ammattiteattereiden esitykset 1800-luvulta tähän päivään seuraavin rajoituksin:

Valtion toiminta-avustusta saavien rahoituslain ulkopuolella olevien teatteriryhmien esitykset on kirjattu 1.8.2002 lähtien.

Ruotsinkielisten teattereiden esitykset ovat kattavasti 1960-luvulta lähtien ja Suomen Kansallisoopperan esitykset 1970-luvulta lähtien.

Esityksistä perustietoina ovat esityksen nimi, kirjailija, esittävä teatteri, ensi-ilta, esityskaudet, esityskerrat ja katsojat. Katsojamäärät on merkitty näytäntökaudesta 1968-69 lähtien, sitä vanhemmista esityksistä ne voivat puuttua. Vanhimmista esityksistä myös esityskertojen määrä puuttuu. Vuodesta 1992 lähtien esitysten ohjaajat ovat tietokannassa, 1.8.2002 lähtien myös muut taiteilijat ja näyttelijöiden roolit käsiohjelmien mukaisesti.

Ennen 1.8.2002 ensi-illassa olleiden esitysten käsiohjelmatiedot tallentuvat tiedostoon vähitellen.